Lectio precursorae väitöksessä

Lektio pidetään aina väitöstilaisuuden kielellä. Vieraskielisen lektion loppuun saa sanoa pari yhteenvetolausetta suomeksi, jos välttämättä kokee sen tarpeelliseksi. Lectio precursorae -luento on aika isojen mahdollisuuksien paikka. Perusajatus on että nyt kun olette melkein tohtoreita eli tiedemiehiä, niin nyt teitä tiedeyhteisö ensimmäisen kerran kuuntelee oikeasti. Ts. nyt on katederi käytettävissä esittää myös omia tutkimus(poliitisia)linjauksia ja väitteitä. Jos otatte tämän näkökulman esitykseenne, niin hienoa. Ne linjaukset voisivat olla esim. tyyliin miksi kehittämänne tai soveltamanne mallit ovat alallanne välttämättömiä ja mitä kaikkea niillä voisikaan saada aikaan TAI mikä oli alanne historia ennen kun te tulitte uusilla opeilla ja otteillanne pelastamaan sen ja mihin kaikkeen tulevaisuudessa voidaan metodejanne tarvita. Sitten lopussa voi lyhyesti kertoa mitä työssä on. Sehän tulee kuitenkin tarkastettua hetken päästä. Tämä julistus voi olla myös pelkkä puhe ilman kalvoja. Näin säilyy akateemisuuden ilmapiiri eikä mennä kovin koulumaiseksi. Toinen koulumaisempi tapa on opettaa asia kansankielellä ja kalvoilla ja/tai powerpointilla yleisölle. Sali E:ssa on videoprojektori ja tietokone joten shown saa toteutettua. Käykää tutustumassa itse saliin!

Mitään kopioita puheesta ei tarvi antaa ennakkoon kenellekään, mutta jos teette powerpointit niin ne laittaisimme mielellään väitöksen jälkeen labran webbisaitille väitöskirjalinkin rinnalla katseltavaksi.

Muista harjoitella puheesi kunnolla kotona - pyydä kumppaniasi vaikka antamaan palutetta!

t. Raimo