- 11.2. Neljä kierrosta on pelattu ja peli on edelleen melko tasainen. Turku on kirinyt alun notkahduksen jälkeen takaisin pääjoukkoon ollen kahden edellisen kierroksen kierroskohtaisten pisteiden ykkönen. Ainoastaan Atlantis on jäänyt jonkin verran muista jälkeen. Lähes kaikki valtiot ovat saaneet väestön kasvun pienenemään. Kuitenkin osalla valtioista väestönkasvulla ei näy rajoja. Myös ihmisten kouluttautuneisuus ja sivistys on monella valtiolla voimakkaassa kasvussa. Alkupelin aikana ruoan ja hyödykkeiden jakelu on päädytty pitämään kohtuullisena ja varsinkin ruuan jakelun suhteen myös muita jakelumääriä kokeilleet ovat palanneet kahteen yksikköön. Valtioiden taloudellinen tilanne on niin ikään kohentunut. Valtaosa valtioista on saanut velan kasvun hallintaan ja samoin riski on alkanut pienentyä. Selkeästi valtioiden teollinen kasvu on ottanut tuulta purjeisiin. Kuitenkin kaikkien valtioiden ympäristön tila huononee jatkuvasti. Nähtäväksi jää kuinka tässä käy.
- 4.2. Kaksi ensimmäistä kierrosta on pelattu ja maiden erilaiset strategiat alkavat hahmottumaan. Osa maista on saanut väestönkasvun tasaantumaan, mutta osalla väestö kasvaa edelleen raketin lailla. Turku ja Atlantis ovat jääneet hieman jälkeen, mutta muuten pakka on melko tiivis. Peli on edelleen täysin auki. Huomaamme kuitenkin, että riskillä vaikuttaa olevan suuri merkitys kierroksen pisteisiin.
- 28.1. Peli 2019 alustettu. Tänne ilmestyy tiedotteita pelin kulusta.
The page's webmaster is Patrik Lahti (patrik.lahti@aalto.fi)