- 13.2.
Kuuden kierroksen jälkeen tilanne on hyvin tasainen. Kierroskohtaiset pisteet mahtuvat 0,2:n pisteen sisään ja kaikkien kokonaispisteiden kasvuvauhti näyttää tasaiselta
Orionin kansantasavallan väestö on tiukassa laskussa, kun taas Muumilaaksolla on enää ainoana valtiona kasvava väestö. Vaikka Muumilaakso onkin suurin kansa, jakaa heidän hallituksensa selkeästi eniten ruokaa kansalaista kohden. Orion on taasen kirkkaassa kärjessä kansalaisille jaettujen hyödykkeiden ja erikoistuotteiden suhteen, Anconan kiriessä heitä. Myös HSpC -arvossa Orion johtaa Anconan ollen kakkosena.
Voimaindikaattori on väestöjätti Muumilaaksolla alhaisin ja Orionilla korkein. Tästä huolimatta Orionin EoToD -arvo on kaikkein korkein. Mitä taloustilanteeseen tulee, on jokainen valtio saanut velkansa kuriin toistaiseksi.
Orion on myös selkeä tuotannon ykkönen, ollen kärkisijoilla sekä maatalous-, että teollisuustuotteiden tuotannoissa. Muumilaakso tulee toisella sijalla maataloustuotantoineen ja Ancona on hyvin tasaisessa tilanteessa Orionin kanssa teollisuustuotannossa. Energiaa on eniten käytössä Puuhamaalla. Sektorin kakkonen, Finlandia, on ottanut valtavan harppauksen edeltäneeltä kierrokselta. Ympäristönsä tilaa ovat saaneet kohennettua Orion, Ancona ja Mikä-Mikä-Maa.
Pelistä on pelattu vasta kolmasosa ja paljon voi vielä tapahtua.
- 30.1.
Kolmannelle kierrokselle tultaessa tilanne on tasainen ja eri valtiot ovat panostaneet selkeästi eri osa-alueisiin kuvaajista päätellen.
Populaation kasvu on tasaantunut vain Anconassa ja Mosanbigissa, kun taas Orionin kansantasavalta on ainoana saanut ACLpC -arvon positiiviseksi. Orion on kuitenkin jäänyt kaupankäynnistä hyötymisessä selkeästi hännille, USSR v2.0:n liihotellessa selkeästi hyödyllisimmässä asemassa.
Muumilaakso ja Finlandia ovat kehittäneet energiantuotantoaan eniten. Sosiaalipalveluiden kehitys on hyvin erilaista eri maiden välillä.
Toistaiseksi Systistan johtaa pisteissä, mutta erot ovat tiukat ja peli on vasta alussa. Seuraamme tarkasti, mitkä strategiat alkavat tuottaa tulosta.
- 23.1. Peli 2025 alustettu. Tänne ilmestyy tiedotteita pelin kulusta.
The page's webmaster is Samuel Toivonen (samuel.toivonen@aalto.fi)