- 24.2. PyhaMaa liittynyt täydellisen ympäristön joukkoon. Narnia vastasi haasteeseen ja nousi takaisin kierroskohtaisten pisteiden ykköseksi. Voittaja lienee varma jo tässä vaiheessa. Nelossijasta käydään kova vääntö Legolandian ja Mordorin välillä.
- 24.2. Mordor ja Legolandia nousevat haastamaan Narniaa. Narnia tippunut kierroskohtaisissa pisteissä niukasti kolmanneksi. Narnian etumatka kokonaispisteissä on kyllä melko tukeva. Kaikki maat ovat alkaneet jakamaan ruokaa yli minimivaatimuksen. Mordor on Narnian ohella saavuttanut täydellisen ympäristön tilan.
- 24.2. Valtioiden käppyrät ovat hyvin mielenkiintoisia. Väkimäärä on kehittyneemmillä valtioilla vakiintunut, mutta entisellä väestökuninkaalla KeltaisellaValtiolla väki vähenee. Kaikki maat ilmeisesti tavoittelevat alhaista väestömäärää. Narnia on saanut ympäristönsä täydelliseen kuntoon. Muutenkin kehitys Narnialla vaikuttaa saavuttaneensa lakipisteensä ja kansa nauttii hyvinvoinnista. Mordor on nousemassa neljänneksi. Legolandia on tehnyt ennennäkemättömän massiivisen kertainvestoinnin HumanServiceen.
- 24.2. Kierroksella #15 kolmen kärki Narnia, Vanhaliitto, Pyhamaa. Mordor nousi toiseksi kierroskohtaisilla pisteillä.
- 22.2. Online kierrokset täydessä vauhdissa. #10-kierroksen kohdalla kolmen kärki on
- Narnia
- Vanhaliitto
- Pyhamaa
- 16.2. Kuudes kierros pelattu. Pelissä on seuraavaksi kaksi intensiivistä online-kierrosta. Seuraava kierros pyörähtää ma 22.2. klo 14:30. Online kierroksen ensimmäinen input kannattanee laatia hyvissä ajoin etukäteen.
- Narnia 4,46
- Vanhaliitto 4,44
- Mordor 4,39
- 11.2. Viides kierros pelattu. Enää kuudes kierros, sitten viikko taukoa, sitten kahdet online-pyristykset. Kolmen kärki on seuraava:
- Narnia 3,68
- Vanhaliitto 3,67
- Isammaa 3,66
- 8.2. Neljäs kierros pelattu. Isammaa johtaa pisteissä, kakkosena Sipilän Hallitus. Väestö kasvoi enää kolmella maalla, muut ovat saaneet väestönkasvun jo pysäytettyä. Keltainen valtio jätti väkensä kokonaan ilman ruokaa ja siitäkös kansa närkästyi, mikä heijastuu piikkinä riskissä. Velkakierteeseen mikään valtio ei ole joutunut, ainakin talouspolitiikka on siis kurinalaista. Ympäristön tila jatkaa luisuaan kaikissa valtioissa.
- 4.2. Kolmas kierros peliä on nyt pelattu. Kierroksen scoressa ei ole kenelläkään irtiottoja. Varovaisesti edetään vielä. Keltainen Valtio erottuu joukosta alhaisimmalla kierroskohtaisella pistemäärällä.
Puolet valtioista on saanut väestönkasvun taittumaan. Ruokaa jaetaan hyvin täsmällisesti kaksi yksikköä per nassu. Kuvaajan skaala hieman vain dramatisoi tilannetta. G&S jakaminen tuottaa hajontaa. Tässä erilaiset strategiat alkavat jo erottua. Suurin osa on panostanut suuresti Human Serviceen. Muutamat ovat jo saaneet valtionvelan kuitattua. Gangsters Paradise erottuu energiamogulina. Ympäristön tila jatkaa kaikilla tasaista luisuaan. Ei hätää, jos ympäristön tila on alle 0.7 se ei vaikuta scoreen. Ympäristön merkitys korostuu pelin loppua kohden.
Riskikuvaajaa on hieman paranneltu. Tällä hetkellä pienin riski on Plantationilla 1.2 ja suurin Dingluxilla 2.7. Edelleen mennään ihan lineaarisella asteikolla. Pelin loppua kohden riskit saattavat kuitenkin painua kymmenyksiin, sadasosiin, tuhannesosiin. Jos kuvaajassa suurimman ja pienimmän datapisteen suhde kasvaa yli kymmenkertaiseksi (esim 2:0.15) tällöin siirrytään logaritmiseen asteikkoon, jotta nollaa lähestyvien riskien erot saadaan esille. - 1.2. Stock Graphs toimii nyt myös Chrome-selaimella alasvetovalikosta.
- 1.2. Kaksi kierrosta takana ja muutamat maat ovat saaneet jo väestönkasvun pysähtymään. Ruokaa ja hyödykkeita jaetaan edelleen maltillisen niukasti ja scoretkin ovat matalia. Power indicatorkin piirtyy jo. Ympäristön tila on kaikilla mailla vielä luisumassa alaspäin.
- 28.1. Ensimmäinen kierros takana. Monet investoinnit kuten Human Services näkyvät viiveellä. Kierroksella 1 tehdyt investoinnit Human Serviceen alkavat vaikuttaa kierroksella 3. Orastavaa hajontaa on jo nähtävillä monilla alueilla.
- 25.1. Peli 2016 alustettu. Tänne ilmestyy tiedotteita pelin kulusta.
The page's webmaster is Eero Rantala (eero.rantala@aalto.fi)